tiistai 26. lokakuuta 2010

Kaislikossa suhisee ja mun korvissa humisee...

The Posies - Turun Klubi - 26.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.


Eilen kauniin kuulaana tiistai-iltana oli Turun Klubilla jälleen musisointia. The Posies oli illan esiintyjän nimi. Monille musiikin ystäville ja rakastajille tämä oli kova juttu. Itse olin sivuuttanut koko yhtyeen kohtalaisen tehokkaasti jo rakkaalla 90 -luvulla, saatikka, että olisin sitä nykyajalla kuunnellut. No annoin itselleni mahdollisuuden ja aloin kuuntelemaan uutta ja vanhaa musiikkia kyseiseltä yhtyeeltä. Jotkut vanhoista kappaleista tuntuivat tutuilta, tosin keskityin kuuntelemaan pääasiassa kahta tuoreinta levyä, koska ne löytyivät Spotifyn valikoimasta. Kuuntelin ja kuuntelin, aluksi ihmettelin, miksi tätä hehkutetaan!. Sinänsä ihan kivan kuulloista musiikkia. Jatkokuuntelulla aloin enemmään tykästymään, ajoittain jopa homma kuullosti hienolta. Ehkä tässä on jotain hienoa?

Onneksi olin ostanut lipun jo ennakkoon, koska olin kohtalaisen epäileväinen, siitä mitäköhän tästä nyt tulee ja olisin voinut jättää menemättä. Joku hehkuttaa ennen keikan alkua baarissa kovaan ääneen, että tässä on maailman paras popbändi. Vittuunnuin moisesta, kas kun ei kovin powerpop -bändi.  No eturivissä ei moista typerää hehkutusta enään kuulunut!

Keikka alkoi, olin myyty jo alkuhetkillä, ja korvissa humisee edelleen! Tähän voisi kirjoittaa hyvillä mielin erinäisen pätkän ylistystä illasta... mutta ei parane sortua moiseen! Hieno ilta!

lauantai 23. lokakuuta 2010

Jätän kameran kotiin...

No en näämmä. Bar Kukassa oli soittamassa Molly Grows Up ja Stanley molemmat ns. unplugged. Jokseenkin illan äänisäädöt olivat päin mäntyä, mutta hei Molly Grows Up soitti Nirvanaa (kappaleen vain jo unohdin...), Mahtavaa! Stanleytä kuulin vain pari kipaletta, kunnes piti suunnata Klubille.

Molly Grows Up - Bar Kuka - 22.10.2010. Kuva Oskari Härmä

Stanley - Bar Kuka - 22.10.2010. Kuva Oskari Härmä


22-Pistepirkko soitti Klubilla, hiki valui, ilma ei kiertynyt, upeeta, mahtavaa! Turkulaisyleisö oli ihan normaali turkulaisyleisö... JEE!. Jollet ollut paikalla, niin omapahan oli häviösi!

22-Pistepirkko -- Turun Klubi - 22.10.2010. Kuva Oskari Härmä

lauantai 16. lokakuuta 2010

"Folk is the new hevi"

Otsikko on lainattu Facebookin tapahtumainfosta. Tuota en kykene allekirjoittamaan, koska hevi on parhaimmillaankin paskaa... ei vaan!

Bar Kukassa oli taasen hienoja esityksiä. ATK-kerhon toimesta paikalle oli saatu soittamaan Pastacas, Sami Kukka bändin kera, sekä Kiila.

Illan musiikillinen kokonaisuus oli hieno. Pastacasin looppaussoitanta oli mahtavaa. Sami Kukan oli aikanaan nähnyt soolona, nyt mukana ollut bändi toi paljon uutta musiikkiin. Kiila jatkoi hienoa iltaa.

Alla muutama kuva.

Pastacas - Bar Kuka - 15.10.2010. Kuva Oskari Härmä

Sami Kukka - Bar Kuka - 15.10.2010. Kuva Oskari Härmä

Kiila - Bar Kuka - 15.10.2010. Kuva Oskari Härmä

tiistai 5. lokakuuta 2010

HUMALISTONKASI OPEN STAGE

Uusille ja kenties hieman tuntemattomimmille soitinyhtyeille tarjotaan syksyn aikana mahdollisuuksia päästä soittamaan ihmisille. Jep!

Illan aloitti Suleeka niminen kokoonpano, meno oli tällä setillä hyvä. Laulajasta tuli jotenkin mieleen Alanis Morisette. Rummuissa näytti hyörivän TP:stä tuttu kaveri! Tämä oli kuuneltavaa musiikkia.

Suleeka - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.

Suleeka - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.

Suleeka - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.

Suleeka - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.

Illan Toinen esiintyjä oli Magneettinen instituutti. Tämä kokoonpano ei herättänyt kovin kummoista mielenkiintoa. Kenties ihan hyvä bilebandi esim. johonkin Börssin tyyliseen paikkaan. Niin ja olin vuonna 1996 juuri täyttänyt 18 vuotta. Apulanta ei ollut tuolloinkaan hyvää musiikkia ja lopettaminen vähän sinne päin soitettuun "Anna mulle piiskaa" kipaleeseen ei lämmittänyt.

Magneettinen instituutti - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.
Illan päätti How, what & Whykertajat. Tämän poppoon toimesta joutuu jo miettimään omaa suhtautumista suomalaiseen reggea musisointiin, sillä olihan tuo siinä määrin lepoisaa meininkiä.

How, what & Whykertajat - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.

How, what & Whykertajat - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.

How, what & Whykertajat - Turun Klubi - 5.10.2010. Kuva: Oskari Härmä.

Synapsiklubi

Synapsi ry. järkkäilee vuosittain muutamia musiikkiklubeja Dynamossa. Nyt oli vuorossa syksyn ensimmäinen setti. Esiintyjiksi oli saapunut The New Tigers ja Kalkitos. Klubi sujui suhteellisen hyvin, vaikka jonkin sortin häröilyä esiintyikin Dynamon henkilökunnan toimesta.

Illan aloitti The New Tigers, näillä veijjareilla oli kyllä hyvä meininki ja periaatteessa he kuullostivat ihan kivalta, käytännössä homma kuitenkin oli paikoitellen vähän sinnepäin, koska kipaleet olivat kenties turhan haastavia ja soitanta ei toiminut yhteen vaaditulla tavalla. Toisaalta myös laulanta oli jokseenkin mitäänsanomatonta. Ilmeisesti levyllä homma toimii varmasti paremmin, ainakin myspace kuuntelun perusteella uskallan olettaa tälläistä.

The New Tigers - Dynamo -29.9.2010. Kuva: Oskari Härmä

The New Tigers - Dynamo -29.9.2010. Kuva: Oskari Härmä

Illan toinen esiintyjä oli Kalkitos, jotenkin hommassa oli jo heti alkuunsa loistava meininki. Kappaleet kuullostivat raikkailta, soitanta oli huomattavan puhdasta. Tästä ei voinut olla tykkäämättä.

Kalkitos - Dynamo -29.9.2010. Kuva: Oskari Härmä
Kalkitos - Dynamo -29.9.2010. Kuva: Oskari Härmä